Potilaiden kokemuksia

Erään potilaan kertomus

 

Helmi-maaliskuussa 2010 hypistelin illalla rintojani ja tunsin oikean rinnan yläreunassa patin jota en aiemmin ollut huomannut. Seuraavana aamuna soitin työterveyshuoltoon ja kerroin patista ja että pitäisi saada aika lääkärille. Sainkin ajan nopeasti ja ensimmäinen arvio oli, ettei se ole mitään vakavaa. Ultraääneen pääsin vasta parin päivän viiveellä. Silloin kerrottiin, että kyse on vain rintarauhasen liikakasvusta. Huokaisin helpotuksesta. No, rinta kuitenkin kipeytyi ja menin uudelleen lääkäriin noin kuukauden kuluttua. Tuolloin sain lähetteen mammografiaan toukokuulle ja kuun lopussa miulla oli aika lääkärille. Hän kertoi, ettei kuvissa näy mitään poikkeavaa, mutta laittoi kuitenkin lähetteen paksuneulakokeeseen. Kävin siellä ja juhannusviikolla sie Helena sitten soitit ja kerroit, että minulla on rintasyöpä.

Menihän siinä vähän pasmat sekaisin. Viikko piti miettiä itekseen ennen kuin pystyin kellekään kertomaan, miehellenikään. Olihan se vähän sellainen shokki, ekana ajatuksissani oli tenavat, kun olivat vielä niin pikkuisia. Arttu oli neljän vanha ja tytöt kuusi ja yhdeksän. Enhän itsekään ollut kuin 35-vuotias. Miksi mie? Jos usko yläkerran kaveriin ei ole ikinä ollut kovin vahva, niin ei se usko tässä kyllä vahvistunutkaan.

Heinäkuussa kävin vielä Joensuussa rintamagneettikuvauksessa jos miulle olisi voitu tehdä säästävä leikkaus, mutta koko rinta oli täynnä syöpäsoluja, joten se poistettiin heinäkuussa. Aika kova paikka nuorelle naiselle. Miulle kuitenkin silloin luvattiin uusi rinta noin vuoden päästä, joten mieliala pysyi korkealla.

Elokuussa sain ekat myrkyt ja noin viikko siitä lähti tukka. Sekin oli aika hurjaa. Eniten jännitti kuitenkin että lähteekö kulmakarvat. Miltä ihminen näyttää ilman kulmakarvoja!!! Ne olivatkin sitten ainoat karvat mitkä eivät lähteneet. Ripsetkin putosivat vasta ihan loppuajasta ja pienet tököt olivat parin viikon kuluttua tilalla, kun myrkyt olivat ohi. Viimeisen lääkehoidon kohdalla oli elimistöllä pientä kapinaa, enkä meinannut mitenkään saada nielaistua viimeistä nappia. Muutoin kestin suoneen annetun myrkyn kohtalaisesti. Kaksi päivää meni ihan usvassa niiden jälkeen ja makuaisti katosi reiluksi viikoksi ja palautui sitten maku kerrallaan ennen seuraavaa myrkkykertaa. Miun ruokavalio olikin mauttomina päivinä aika jännittävä, keitettyjä makaroneja ja voita, taffelsipsejä juustolla ja Gefilus juomajogortteja. Tankkasin sitten silloin kun ruoka jollekin maistui. Ikinä en ajatellut todella, ettenkö selviäisi siitä. Ja selvisinhän minä. Miulla oli hyvät tukijoukot ja pystyin käymään duunissa osasairaspäivärahalla koko ajan vointini mukaan. Rinnan puuttuminen ei aiheuttanut missään vaiheessa ongelmaa parisuhteeseen tai muutoinkaan. Hiusten puuttuminen oli sinänsä ihan oma lukunsa. Kerran uimahallin pukuhuoneessa pienen tyttösen silmät olivat pudota, kun ensin tädillä oli kalju ja yks kaks pitkä tukka. Minuakin nauratti silloin oikein makeasti. Tyttösen äiti ei ensin tiennyt miten olisi sanansa asetellut.

Tammikuussa 2011 aloin käydä Kuopiossa sädehoidossa. Silloin en ennättänyt töihin, mutta sekin vaihe meni tosi hyvin. Kurkku tuli hieman kipeäksi sädetyksen aikana, mutta ei muuta.

Syksyllä 2011 sie teitkin miulle hienon uuden rinnan masusta otetusta palasesta. Leikkaus meni hienosti ja tissi on todella upea ja napakka. Tunto alkaa pikkuhiljaa palailla iholle. 2012 syksyllä korjattiin se toinen tissi, kun oli vähän niin kuin vanha rukkanen ja rusina päässä verrattuna siihen uuteen tehtyyn rintaan. Tähän laitettiin silikoni kainalon kautta, eikä arpia jäänyt muualle kuin kainaloon. Upea sekin ja nyt saman pariset.

Välitön TRAM — rekonstruktio

 

Keväällä 2005 asiakas huomasi patin vasemman rinnan ulkosivulla. Tutkimuksissa siinä todettiin olevan rintasyövän esiaste (ca in situ). Potilas tuli hoitooni ja leikkasin vasemman rinnan patin ensin säästävästi. Poistetun kudoksen mikroskooppitutkimuksessa muuntuneita rintasyövän esiasteen soluja oli myös patin ulkopuolella. Taudin uusiutumisriski oli sen vuoksi korkea ja suosittelin asiakkaalleni koko rinnan poistoa. Hän oli vasta 38-vuotias ja tarjosin hänelle mahdollisuutta, että rakennettaisiin uusi rinta samassa leikkauksessa. Asiakkaani oli isorintainen ja vähän pyöreä, joten vatsakieleke oli paras vaihtoehto.

Rinnan poiston yhteydessä säästin rinnan oman ihon ja vatsakieleke kiinnitettiin kokonaan sen alle. Asiakas oli kärsinyt aina isoista rinnoista, joten hän toivoi nyt pienempiä, mikä toive toteutettiin. Leikkaus kesti lähes 10 tuntia. Asiakas oli sairaalahoidossa viikon ajan. Alussa hän oli hyvin väsynyt. Sairauslomaa jatkettiin 2 viikolla ja hän palasi työhön tyytyväisenä 2 kk toipilasajan jälkeen. Muita rintasyöpähoitoja hän ei tarvinnut.

Vajaan puolen vuoden kuluttua rinnan rakentamisesta oma terve rinta pienennettiin ja rakennettuun rintaan vasemmalle puolelle muotoiltiin nänni (mamilla). Sairaanhoitaja tatuoi nännipihan haavojen parannuttua.

Asiakas kertoi, että alussa hän oli murheissaan ja pelokas. Hän oli lähtenyt tyttäriensä kanssa päiväksi ongelle ja rauhoittui vähitellen.

Nyt hän on tyytyväinen elämäänsä. Lapset ovat kasvaneet aikuiseksi ja lähteneet pois kotoa. Hän opiskelee parhaillaan uutta ammattia.

Nyt pystyy harrastamaan kaikkea, jopa juoksemaan, kun rinnat eivät enää ole ylisuuret. Arvet eivät häiritse potilasta, mutta niitä ei voi ottaa pois. Peilin edessä muistot koetusta tulevat mieleen.

TRAM — rekonstruktio

 

Hän oli sairastanut rintasyövän 3 vuotta sitten. Vasen rinta jouduttiin silloin poistamaan. Rinnan menetys on aina iso asia, mutta lohdutin häntä silloin, että rakennetaan uusi rinta sitten kun hän on parantunut.

Kolmen vuoden kuluttua hän tuli vastaanotolleni peräämään lupaustani.

Valitsimme huolella yhdessä menetelmän. Hän halusi rinnan omista kudoksista. Muusikon ammatista johtuen hän toivoi, ettei selkään tulisi arpea. Hänen oma rintansa oli soman pyöreä ja vatsalla navan alapuolella oli juuri sopivasti kudosta, joten päädyimme alavatsakielekkeeseen.

Kerroin potilaalle, että kudos siirretään alavatsalta rinnan paikalle. Alavatsalle ravintoa tuovat verisuonet vapautetaan, katkaistaan ja ommellaan uudelleen rintakehän suoniin. Ompelen myös hermot, että tunto voisi palautua rakennettuun rintaan mahdollisimman hyvin.

Rinta rakennettiin noin 3 kuukautta sitten. Kaikki meni hyvin. Potilas oli viisi päivää osastolla leikkauksen jälkeen ja 6 viikkoa sairauslomalla. Sen jälkeen hän palasi töihin.

Nyt asiakas tuli viimeistelyä varten osastolle. Tein nännin nypylän ( mamillan keskustan) pienellä kielekkeellä ja jatkossa sairaanhoitaja vielä tatuoi nännipihan värin haavojen parannuttua. Sitten rinta on valmis. Terve rinta on symmetrinen rakennetun rinnan kanssa, joten sen muotoa ei tarvinnut korjata.

Asiakas iloitsi jo nyt lopputuloksesta ja keskittyy uusiin haasteisiin.

LD-rekonstruktio

 

Noin kaksi vuotta sitten hän sai rintasyövän. Tutkimuksissa paljastui, että toisessakin rinnassa oli syöpäpesäke. Muutokset olivat niin laajat, että jouduin poistamaan asiakkaan molemmat rinnat. Asiakas sai sen jälkeen sytostaatit ja hormonitablettihoidon.

Kahden vuoden kuluttua rintojen poistosta rakensin hänelle uudet rinnat. Potilas on hoikka ja omaa siirtokudosta on niukasti, joten päätimme käyttää selän ihoa (LD) ja valitsimme sopivan kokoiset proteesit kielekkeiden alle.

Noin kolmen kuukauden kuluttua rinnan rakentamisesta muotoilin nänninypylät. Haavojen parannuttua hoitaja tatuoi nännipihat.

Rinnat ovat nyt valmiit ja asiakas on palannut työhönsä.